EMERGENCY – FlowWowProductions

EMERGENCY dance piece and event is an emergency response to the urgent situation of contemporary dance-making. The stage set-up and ’rules of play’, proposed by Australian dance artist Rosalind Crisp, hold the performers and the audience, in emergent territory, with all its inherent joy, certainty and doubt. The dancing reflects the dancers’ different histories of encounter with Rosalind’s dance method. The musician brings his own history of practice to meet them.

Mentor in choreography: Rosalind Crisp
Choreography & dance: Iiris Raipala & Nadja Pärssinen
Sound design in live: Sergio Castrillon
Promo photos: Jyrki Soine
Production: FlowWowProductions
Supporter: Taike – The Art Promotions Center Finland & Creative Australia, the Australian government’s arts funding and advisory body
Residencies: Vantaa´s dance school & SÄHINÄ – Culture center
Performances: Maunula house – Culture center, B2-space – Zodiak – New dance center & KOKO theater in Helsinki city/Finland 2024.
Review by dancer artist and writer Aino Strandberg, marraskuu 2024 (in finnish language):

Emergency on pinnalle kuplivia ruumiillisia puheenvuoroja tästä hetkestä

Kädet rajaavat kasvoja, puhuvat halkaisemalla ilmaa,
vailla sanoja.
Eleitä, ilmeitä, niin koko ruumiin läpäiseviä kuin yhteen kehonosaan tiivistyviä
Etusormi osoittaa korvaa,
kuuntele!
Huokaus valuttaa ruumiin lattialle kuin piimälasin sisällön
Sitkaasti laajentuva ja kerääntyvä keho
Raajat taittuvat nivelistään, muodostavat kekoja ja avautumia
Nopea pyrähdys, sanojen hakeminen
Ajatuksen ilmaisemisen vaikeus ja sen näyttäminen
Löytämisen riemu ja sen näyttäminen
Yhdessä ajatteleminen
Yhdessä ajatteleminen ruumiillisesti
Yhdessä ajatteleminen ruumiillisesti lomittain.
Lomittain, limittäin ja tilaa antaen
Ruumiini kuulee mitä ruumiillasi on sanottavaa
Kuulee tai ainakin vastaanottaa, kääntää ja tulkitsee
Kommunikaatio on liikkeitä,
mutta ennen kaikkea niiden välisyyksiä.

Australialaisen tanssitaiteilija Rosalind Crispin yhdessä tanssijoiden Iiris Raipalan ja Nadja Pärssisen sekä muusikko Sergio Castrillonin kanssa luoma tanssiteos kantaa nimeä Emergency. Nimi viittaa hätätilan ja kiireellisyyden lisäksi myös emergenssiin (engl. emergence), joka taas tarkoittaa ilmiöiden tai ominaisuuksien syntymistä ja esiin nousemista. KokoTeatterin näyttämöllä 26.11.2024 kohtaankin rikkaan, jatkuvassa muotoutumisen tilassa olevan liike- ja äänimaiseman, jossa Raipalan, Pärssisen ja Castrillonin pulpahteleva, hetkessä muovautuva, hajoava ja uudelleen rakentuva ruumiillinen tutkimus imaisee katsojan mukaansa.

Esitys koostuu kolmesta osasta, joista jokainen kestää maksimissaan viisitoista minuuttia. Näin meille kerrotaan esityksen alkaessa, ennen kutsua siirtyä sisään esityssaliin. Yhdessä huoneen pylväistä roikkuu huolimattomasti ripustettu kello, keskellä lattiaa on sekasortoinen kasa tuoleja, kuin hurrikaani olisi pyyhkäissyt läpi hyvin kapean kaistaleen tilaa. Meitä pyydetään seuraamaan esiintyjiä tilassa. Kuljemme tilan reunamille, pysähdymme paikoillemme, hieman kysyen. Miten seurata? Mieleni tekisi lähteä vaeltamaan esiintyjien perässä. Jokin kuitenkin liimaa minut paikoilleen. Ehkä se on yleisön yhteinen energia, ehkä sosiaalinen paine? Alan miettiä seuraamista. Seurata, kulkea perässä, mutta samalla myös todistaa, tarkkailla, katsoa. Seuraamista siis tämäkin: Silmäni seuraavat; ne liikahtelevat luomieni takana tarkastellen edessäni kehkeytyvää kohtausta. Asetun tilaan siten, että koko ruumiini voi seurata, pelilisoluni aktivoituvat vastaanottamaan impulsseja. Todistan tapahtumia paikaltani ja tempaudun liikkeeseen liikkumatta.

Esiintyjät vaikuttavat työskentelevän yksityiskohtaisten ja yksilöllisten tehtävien parissa. Liikekieli ja ruumiillisuus on tarkkaa, tonukseltaan kirkasta, mutta samalla kysyvää ja tapahtuvaa tarkastelevaa. Asioiden alkaminen, ilmestyminen ja esiin pulpahtaminen on fokuksessa: Praktiikassa vaikuttaa korostuvan kehollinen kuuntelu ja impulssien seuraaminen, totuttujen liikemallien purkaminen ja päätöksenteko. Katsojana virittäydyn seuraamaan kuinka Raipala, Pärssinen ja Castrillon tekevät valintoja, antavat tilaa asioille kehkeytyä. Havainnoinnin tarkkuus tekee temposta sitkeää: Asia venyvät ja laajenevat, mutta purkautumisen sijaan jäävät kiehtovalla tavalla tilaan, kuin toteamuksiksi. Huomaan koko teoksen ajan tulkitsevani liikettä ja musiikkia ikään kuin puheenvuoroina. Lauseet alkavat ja loppuvat. Alussa iso alkukirjain, lopussa piste. Virkkeiden väleissä väljyyttä. Kyseessä ei ole niinkään keskustelu, vaan kolme yksinpuhelua, jotka jakavat yhteisen ajan, paikan ja muodon. Se synnyttää väistämättä suhteisuuksia ja rinnakkaisuuksia, vaikka selviä kontakteja ei olekaan. Rakenne antaa katsojalle tilaa tulkita ja yhdistää tapahtumista omanlaisensa jatkumon ja raamin.

Tätä havaintoa tukee myös teoksen kompositionaalinen kaari. Esityksen eri osat erottaa toisistaan katsojien siirtymät tilassa. Yleisöä pyydetään elein ja joskus sanoin vaihtamaan paikkaa: Ensin tilan keskelle, kahteen selät toisiaan vasten asetettuun riviin ja sitten vastakkaisiin nurkkiin, kasvot kohti toisiaan. Toimimme kuin lavasteet, rajaten tilan uudenlaiseen muotoon. Istuessani penkkirivissä keskellä tilaa joudun jatkuvasti valitsemaan, minne huomioni suuntaan ja kuka esiintyjistä jää havaintokenttäni ulottumattomiin. Samalla voin aistia muiden katsojien liikkeet ja käännökset heidän tehdessä valintoja. Välillä tavoitan katseita, kun käännämme päitämme yhtä aikaa, todistamme jotakin toisemme takana. On riemukasta muistaa olevansa katsomossa yhdessä muiden kanssa.

Emergencyssä koko ruumis on tutkimuksen väline. Keholliset tehtävät ovat tarkkoja ja esiintyjät niiden äärellä virtuoottisia. Myös kasvot elävät ja toisinaan tutkimisen ja löytämisen riemu ja pilkahtaa ilmeissä. Huomaan ilahtuvani liikkeen virtaamisesta myös kasvojen ja pään alueelle: Se saa esiintyjät piirtymään tilaan persoonina, henkilöinä, ei pelkästään liikkuvina kehoina.

Poistuessani esityksestä pohdin vielä teoksen nimeä ja sitä, millaiset raamit se antaa katsojalle tulkita ja tarkastella tapahtumia näyttämöllä. Yhdistän hätätilan kaoottisuuteen, kiireeseen ja vauhtiin, mutta katsoessani esitystä näen selkeyttä, kirkkautta ja rauhaa. Välillä jopa riemun ja villiintymisen välähdyksiä! Emergency tuntuukin enemmän ehdotukselta vaihtoehtoiselle suhtautumiselle hätätilaan kuin kriisin esittämiseltä, mikä tuntuu virkistävältä. Mitä nousee esiin hätätilan jäljiltä? Millaista olemista rakentaa haastavien olosuhteiden keskellä? Ruumiillista, kysymiselle ja kokeilemiselle avointa –ainakin, jos kysyy tältä teokselta.

Lisää tietoa / More information:

Aino Strandberg

Kirjoittaja on tanssitaiteilija ja ihminen, jolle maailma muotoutuu sanojen ja ruumiiden välimaastoissa. Aino työskentelee monimuotoisesti taiteen vapaan kentän erilaisissa kollektiiveissa esiintyjän, kanssa-ajattelijan ja -tekijän positioissa. Hän unelmoi ruumiillisuuden roolin kiipimisestä yhteiskunnallisen olemisen ja keskustelemisen keskiöön sekä tarpeeksi kirpeistä karkeista. Lisää tietoa: www.ainostrandberg.com